Vuosi 2024 eteni Lentorata-hankkeessa ja -yhtiössä vilkkaasti ja vahvasti tulevaisuuteen katsoen. Otimme merkittäviä edistysaskelia niin hankkeen suunnittelun kuin vastuullisuustyön kehittämisen saralla ja sitä tavoittelemme myös kuluvana vuonna.
Lentorata-hankkeessa laaditaan parhaillaan yleissuunnitelmaa, joka valmistuu vuoden 2026 alussa. Sen jälkeen hanke siirtyy ratasuunnitelmavaiheeseen.
Suunnittelun kaikissa vaiheissa tutkimme ja arvioimme laaja-alaisesti sekä radan rakentamisen että käytön aikaisia vaikutuksia niin ympäristöön ja ilmastoon kuin ihmisiin ja heidän elinoloihinsa. Työn tuloksena määrittelemme ne ratkaisut, joilla haitalliset vaikutukset voidaan ehkäistä ja minimoida, ja näin toteuttaa rata kestävästi ja sille asetettujen tavoitteiden mukaisesti.
Tuoreessa raportissa kerromme, kuinka työmme edistyi vuoden 2024 aikana ja miten se etenee kuluvana vuonna. Tarkastelemme toimintaamme myös pidemmällä aikavälillä, siinä määrin kuin se on meneillään olevassa suunnitteluvaiheessa mahdollista ja tarkoituksenmukaista. Moni asia hankkeen eri osa-alueilla tarkentuu vasta suunnittelun edetessä, ja sen myötä tarkennamme myös vastuullisuustyölle asettamiamme tavoitteita.
Nyt julkaistu raportti on yhtiön ensimmäinen, ja se perustuu vuonna 2024 päivitettyyn vastuullisuusohjelmaamme. Kyseessä on vapaaehtoisesti laadittu raportti, joka mukailee, mutta ei täytä CSRD:n mukaisia vaatimuksia. Löydät raportin verkkosivuiltamme pdf-muodossa: Vastuullisuusraportti 2024
Antoisia lukuhetkiä!
Lisätiedot:
Janne Salonen, toimitusjohtaja, Lentorata Oy
Heli Nikula, viestintä- ja vastuullisuusjohtaja, Lentorata Oy