Uudenmaan liitto: Lentorata on investointi, jonka hyöty ylittää maakuntarajat

Uudenmaan liiton yhteysjohtaja Mikko Myllymäki pitää Lentorataa investointina Suomen kasvuun, kansainväliseen saavutettavuuteen ja pääradan toimivuuteen. Kun julkista investointirahaa on niukasti, olennaista on hänen mukaansa se, missä investointi tuottaa eniten lisäarvoa koko maalle.

Tässä artikkelissa:

  • Uudenmaan liitto pitää Lentorataa keskeisenä hankkeena Suomen kasvun ja kansainvälisen kilpailukyvyn kannalta.
  • Lentorata yhdistäisi Helsinki-Vantaan lentoaseman suoraan kaukojunaliikenteeseen ja vapauttaisi kapasiteettia pääradalle.
  • Euroopassa kiinnostus Lentorataa ja pohjoisia yhteyksiä kohtaan on kasvussa.
  • Kansallisia päätöksiä tarvitaan, jotta Suomi pystyy kilpailemaan hankkeelle EU-rahoituksesta.

Uusimaa on Suomen väestön, yritystoiminnan ja kansainvälisten yhteyksien suurin keskittymä. Siksi alueen liikenneyhteyksien kehittämistä ei Uudenmaan liiton yhteysjohtaja Mikko Myllymäen mukaan pidä tarkastella vain Uudenmaan omana asiana, vaan koko Suomen näkökulmasta.

Uudenmaan liitto on maakuntaliitto, joka koostuu alueen kaikista kunnista ja vastaa Uudenmaan aluekehittämisestä. Sen keskeinen työkalu on maakuntakaava, joka ohjaa kuntarajat ylittäviä suurhankkeita, joihin myös Lentorata lukeutuu.

Uudenmaan kasvu hyödyttää koko Suomea

”Uusimaa on koko Suomen kasvun moottori. Täällä syntyy noin 40 prosenttia Suomen bruttokansantuotteesta, joten hyvät liikenneyhteydet ja saavutettavuus ovat meille erityisen tärkeitä niin ihmisten arjen liikkumisen kuin elinkeinoelämän tarpeiden kannalta”, Myllymäki sanoo.

Uudenmaan merkitys ihmisten, osaamisen ja tavaroiden liikkuvuudelle on huomattava. Myllymäki näkeekin Lentoradan paitsi liikennehankkeena myös kasvuinvestointina.

”Uskaltaisin väittää, että Uudellemaalle sijoitettu euro tuo parhaan tuoton.”

Kun julkista investointirahaa on rajallisesti, Myllymäki painottaa hankkeiden tuottaman hyödyn laajuutta.

”Lentoradalla maakuntarajat ylittävä hyöty on selkeästi osoitettavissa, ja se tekee siitä mielestäni uniikin ja koko Suomen näkökulmasta järkevän investointikohteen. Näen, että tämä on Suomen kansainvälisen saavutettavuuden ja Suomen kasvun kannalta keskeinen, koko Suomen hanke.”

Kansainvälisessä saavutettavuudessa ratkaisee sujuvuus

Lentoradan tärkein merkitys liittyy Myllymäen mukaan kansainväliseen saavutettavuuteen. Toteutuessaan Lentorata toisi kaukojunat suoraan Helsinki-Vantaan lentoasemalle, jolloin eri puolilta Suomea voisi matkustaa lentoasemalle ilman vaihtoa lähijunaan. Ulkomailta saapuva voisi jatkaa lentokentältä suoraan kaukojunalla muualle Suomeen, ja myös matka Helsingin keskustaan taittuisi nopeammin.

”Kukaan ei lähtökohtaisesti lennä vain lentokentälle, vaan matkustajat menevät sieltä nimenomaan jonnekin eteenpäin”, hän huomauttaa.

Myllymäki muistuttaa, ettei saavutettavuus tarkoita pelkkää matka-aikaa. Olennaista on koko matkaketjun helppous. Suomalaiset yritykset ovat hänen mukaansa usein kansainvälisiä ja riippuvaisia yhteyksistä muualle maailmaan.

”Jos Suomessa halutaan kasvaa, meidän pitää pystyä linkittymään maailmalle niin, että ihmiset ja osaaminen liikkuvat sujuvasti. Ensisijaista on, että meidät koetaan myös maailman silmissä helposti saavutettavaksi maaksi. Kyse on portista molempiin suuntiin”, Myllymäki toteaa.

Myllymäki nostaa esimerkiksi Tallinnan lentoaseman vieressä sijaitsevan Ülemiste Cityn, jossa lentoasema, junaliikenne ja muu joukkoliikenne muodostavat toimivan liikenteen solmukohdan. Alueen yritykset ovat kertoneet lentoaseman läheisyyden ja hyvien yhteyksien helpottaneen kansainvälisen yritystoiminnan keskittymistä alueelle. Yli puolet alueen yritysten myynnistä suuntautuu ulkomaille. Alueelle rakentuu myös Rail Baltican asema, joka yhdistää Tallinnan Varsovaan ja edelleen Keski-Euroopan rataverkkoon.

“Ülemiste on inspiroiva esimerkki siitä, miten pieni maa voi tehdä itsestään kokoaan merkittävämmän panostamalla saavutettavuuteen. Tästä näkökulmasta Lentorata on investointi myös Aviapoliksen alueeseen, joka voi entisestään kehittyä kansainvälisen liikenteen ja yritystoiminnan solmukohtana.”

Hän peräänkuuluttaakin Suomelta ”tietynlaista rohkeutta ja visionäärisyyttä”.

”Me olemme hyvin riippuvaisia kansainvälisistä yhteyksistämme, ja koska olemme maailmalla pieni kansakunta, meidän pitää rohkeasti pystyä investoimaan saavutettavuuden edistämiseen. Se on Suomen menestykselle avainkysymys.”

Lentorata on myös pääradan kehittämistä

Pääradan kapasiteetti on Helsingin ja Keravan välillä tiukilla. Lentorata siirtäisi osan kaukojunaliikenteestä uudelle yhteydelle lentoaseman kautta ja vapauttaisi nykyiseltä radalta kapasiteettia.

”Jos kaukojunaliikennettä siirtyy osaltaan uudelle Lentoradalle, pääradalle vapautuu kapasiteettia lähijunaliikenteen kehittämiselle ja samalla radan toimintavarmuus paranee”, Myllymäki sanoo.

”Täytyy muistaa, että pääkaupunkiseudun kasvu vaatii joka tapauksessa lisää välityskykyä pääradalle niin kauko- kuin lähijunaliikenteen tarpeisiin. Se puoltaa entisestään Lentoradan tarpeellisuutta. Pääradan lisäkapasiteetti tukee myös radan varrella olevien alueiden kasvua tulevaisuudessa.”

Samalla hän muistuttaa, ettei kasvavan Uudenmaan liikennejärjestelmää voi kehittää yhden hankkeen tai liikennemuodon varassa.

”Vaikka tavoitteemme on viedä ihmisiä enemmän raiteille sekä kestävyyden että sujuvuuden näkökulmasta, myös maantieverkon kokonaiskehitystä pitää pystyä jatkamaan alueen kasvaessa.”

EU-rahoituksesta kilpaileminen vaatii Suomelta päätöksiä

Uudenmaan liitto ja sen EU-toimisto Helsinki EU Office ovat tehneet työtä Lentoradan tunnettuuden lisäämiseksi Brysselissä. Myllymäen mukaan kiinnostus hanketta kohtaan on kuluvan vuoden aikana kasvanut myös eurooppalaisessa keskustelussa. EU-komission virallisissa eurooppalaisten liikennekäytävien kokouksissa Lentorataa on esitelty kesän jälkeen jo useaan otteeseen.

Kiinnostus ei kuitenkaan vielä tarkoita rahoitusta. Myllymäki painottaa, että Suomen on pystyttävä osoittamaan sekä Lentoradan eurooppalainen lisäarvo että oma sitoutumisensa hankkeen edistämiseen.

”Jos emme pysty osoittamaan sitä, että Suomi on aidosti kansakuntana sitoutunut hankkeen edistämiseen, jäämme eurooppalaisen rahoituksen junasta. EU:n budjetti ei ole loputon, ja siitä kilpailee moni.”

EU-rahoituksessa on Myllymäen mukaan kyse myös siitä, millaisena Suomi asemoi itsensä osana Euroopan liikenneverkkoa.

”Meidän pitäisi kääntää puhetta siihen, että olemme linkki Keski-Eurooppaan, Pohjois-Eurooppaan, arktisille alueille ja Kaukoitään, hän sanoo.

”Me olemme täällä pohjoisessa tietyllä tavalla keskellä oleva toimija, josta avautuu yhteyksiä eri suuntiin, eikä sitä paikkaa kannata antaa liian helposti muille.”

Suomen hetki on nyt, jos se osataan käyttää

Uudenmaan liitto tavoittelee seuraavaan hallitusohjelmaan kirjausta Lentoradan toteuttamisesta osana pääradan kehittämistä, eikä aikaa ole enää hukattavaksi.

”Ymmärrän, että näitä asioita pitää tehdä tarkkaan ja harkitusti ja käydä poliittinen keskustelu. Mutta ei voida vuosikymmeniä istua käsien päällä ja jäädä vatuloimaan. Jossain vaiheessa pitää olla rohkeutta tehdä hanke ja löytää kompromissi.”

Juuri nyt Myllymäki näkee myös tilaisuuden. Kiinnostus Suomea ja pohjoisia yhteyksiä kohtaan on hänen mukaansa harvinaisen korkealla, eikä sitä kannata jättää käyttämättä.

”Askelmerkit on viitoitettu hyvään suuntaan, ja tässä on nyt sitä potentiaalia ja tietynlaista innostusta nousemassa myös Brysselin päädyssä. Nyt kannattaa ottaa siitä kaikki hyöty irti ja lähteä hyvässä yhteistyössä tekemään järkevää investointia Suomeen. Nyt on se hetki.”

Lue lisää:
Mitä ratakapasiteetti tarkoittaa – ja miksi Lentorata on osa ratkaisua >>
Lentorata osana Aviapoliksen alueen kehitystä >>