Matka-aikoja lyhentävä ja rataverkon kapasiteettia parantava Lentorata-hanke edistyy suunnitellusti. Kysyimme Lentorata oy:n toimitusjohtaja Janne Saloselta ja suunnittelujohtaja Siru Koskelta, mitä hankkeesta tulisi tietää juuri nyt.
Vuosi 2026 on Lentorata-hankkeessa tärkeä vaihe, kun hanke siirtyy yleissuunnitelmavaiheesta ratasuunnitelmavaiheeseen ja etenee kohti rakentamisvalmiutta.
Alkaneena vuonna Lentorata-hanketta edistetään usealla rintamalla:
Yleissuunnitelma viimeistellään ja asetetaan keväällä nähtäville. Nähtävilläoloaika tarjoaa maanomistajille ja muille osallisille mahdollisuuden tutustua aineistoon ja jättää siitä palautetta.
Samalla siirrytään ratasuunnitelmavaiheeseen, joka on suunnitteluprosessin viimeinen etappi ennen rakentamisvaihetta. Traficom kuuluttaa ratasuunnitelman laatimisen ja siihen liittyvien maa- ja kallioperätutkimustenkäynnistämisestä kevättalvella 2026. Keväällä kilpailutetaan ratasuunnitelman laativa konsultti, ja varsinainen suunnittelutyö on tarkoitus käynnistää kesän korvalla.
“Kahden vuoden päästä, alkuvuodesta 2028, ollaan jo siinä vaiheessa, että on mahdollista tehdä päätös hankkeen toteuttamisesta ”, kertoo Lentorata Oy:n toimitusjohtaja Janne Salonen.
Salosen mukaan vuoden 2026 etenemisen kannalta yksi keskeinen asia on hankintojen onnistuminen. EU-kynnysarvon ylittävissä hankinnoissa korostuvat avoimuus ja läpinäkyvyys.
Ratasuunnittelu etenee ja tarkentuu vaiheittain
Siinä missä yleissuunnitelmassa linjataan hankkeen keskeiset perusratkaisut ja arvioidaan vaikutuksia, ratasuunnitelmavaiheessa suunnittelu tarkentuu rakentamiseen tähtääväksi ja yksityiskohtaisemmaksi. Ratasuunnitelmassa määritellään toteutettavuus ja tekniset ratkaisut aiempaa tarkemmin.
“Ratasuunnitelma on hallinnollisesti myös lunastusasiakirja. Siinä osoitetaan alueet, joita hankkeen toteuttaminen edellyttää”, Lentorata Oy:n suunnittelujohtaja Siru Koski sanoo.
Jokaisessa vaiheessa selvitetään ja arvioidaan radan vaikutuksia ympäristöön, ilmastoon sekä ihmisiin ja heidän elinoloihinsa niin rakentamisen kuin käytön aikana. Arviointien pohjalta kehitetään ratkaisuja, joilla haitallisia vaikutuksia voidaan ehkäistä tai minimoida.
Vaikutusten arviointi tarkentuu suunnittelun edetessä
Vaikutusten arviointi ja haitallisten vaikutusten ehkäisyyn tarvittavat keinot tarkentuvat läpi suunnitteluprosessin. Esimerkiksi käytönaikaisen runkomelun arviointia on syvennetty yleissuunnittelun aikana uusilla lähtötietomittauksilla, ja vaikutusten mallinnusta on tarkennettu mittaustulosten perusteella.
“Toivomme, että ihmiset tutustuisivat aina tuoreimpiin selvityksiin. Niissä on avattu vaikutusarvioita ja kuvattu, miten vaikutuksia on selvitetty ja arvioitu sekä millä ratkaisuilla niitä pyritään minimoimaan”, Koski painottaa.
Ajantasaisiin selvityksiin voi tutustua Lentoradan verkkosivujen Julkaisut-osiossa.
Lentoaseman juna-aseman suunnittelu etenee
Vuonna 2026 käynnistyy myös Helsinki-Vantaan lentoasemalle suunniteltavan neliraiteisen juna-aseman arkkitehtisuunnittelu. Arkkitehtitoimiston kilpailutus käynnistettiin viime vuonna, ja parhaillaan neljän jatkoon valitun ehdokkaan kanssa käydään työpajoja, joissa arvioidaan ehdotusten laatua, toimivuutta ja yhteistyön edellytyksiä ennen lopullista valintaa. Arkkitehtikumppani on tarkoitus valita maaliskuussa.
Aseman suunnittelussa huomiota kiinnitetään matkustamisen palveluihin, matkaketjujen toimivuuteen ja aseman viihtyvyyteen:
“Tavoitteena on rakentaa sujuvaa matkaketjua ja hyvää matkustuskokemusta. Asema ei ole vain paikka, jossa noustaan junaan, vaan osa laajempaa kokonaisuutta”, Salonen summaa.
Mistä asukkaat ja maanomistajat saavat tietoa Lentorata-hankkeen edistymisestä?
- Lainsäädäntö turvaa maanomistajille ja muille asianosaisille mahdollisuuden saada tietoa, osallistua valmisteluun ja esittää näkemyksiään hankkeen kaikissa vaiheissa.
- Suunnitelmat asetetaan julkisesti nähtäville ennen niiden hyväksymistä, ja nähtävilläoloaikana niihin voi tutustua ja antaa palautetta virallisessa menettelyssä.
- Lisäksi kuntien kaavoitusprosesseihin sisältyy omat kuulemisen ja osallistumisen vaiheensa.
- Ratasuunnitelmaa ja siihen liittyviä tutkimuksia koskevat viranomaiskuulutukset julkaisee Traficom.
- Lentorata-hankkeen edistymistä voi seurata Lentoradan verkkosivuilla sekä tilaamalla Lentoradan uutiskirjeen.
Lue lisää:
Hankkeen aikataulu
Uusi junarata lisää työvoiman liikkuvuutta ja elinvoimaa